sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pelipoikki viikko 2

Ennen kuin slotti pyörähtää..
Mitä mielessä liikkuu ennen pelaamista..? Hyvä kysymys. Monesti olin jo kirjautunut kasinolle ennen kuin edes hoksasin mitä teen.
Kuitenkin, tietysti se jännitys ja kihelmöinti pian alkavasta pelisessiosta alkoi nousta. Todella huumaava tunne, joka kasvaa ja kasvaa ollen huipullaan siinä vaiheessa kun rahansiirto on suoritettu ja pelitilille ropisee ensimmäiset eurot.

Ennen pelaamista usein myös hyväksytin itselläni jo valmiiksi tiedossa olevan tappion. "Voin hävitä tämän satasen koska en käy baareissa niin kuin kaverit." (27.4.2010)

Hetki juuri ennen pelaamista, se jännittävä odottava tunnelma. Peluri tietää sen. Aikamoista. Hetki juuri ennen pelaamisen aloittamista voi kestää vain muutamia sekunteja, riippuen millaisia rituaaleja tuohon hetkeen kenelläkin kuuluu. Nuo sekunnit sisältävät kuitenkin todella suuren määrän tunnetta, juuri sitä polttoainetta mikä riippuvuuteen tarvitaan että se voi palaa täydellä liekillä.

Höh, ajatushan on aivan vääristynyttä tuossa kohtaa kun antaa itselleen oikeutuksia toimia typerästi. En kuitenkaan olisi ollut valmis sytyttämään sataa euroa sytkärillä palamaan vaikka lopputulos olisi ollut ihan sama kuin pelatessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti