Pelaamattomuuspäiväkirja 10

Melkein 11 kuukautta retkahduksen jälkeen koin elämyksen.

Katsoin peiliin. Olin tyytyväinen. Pystyin katsomaan itseäni silmiin ja tarkastelemaan sitä minää, joka siellä kasvojen ja ulkoisten piirteiden takana on. Aiemmin kirjoitin tästä päivästä, nyt se on. (23.3.2012)

 Aivan pelaamattomuuden ensi hetkinä odotin sitä päivää, kun olisin taas sinut itseni kanssa. Määrätietoinen työskentely ja kriittinen suhtautuminen itseeni ja edistymiseeni sai minut odottamaan hetkeä että olisin aivan varma. Olin pohtinut paljon nöyryyden ja ylpeyden merkitystä ja niiden vaikutusta riippuvuustaistelussa. Nöyränä pysyminen auttaisi pitämään oikean tahtotilan pelaamattomuuden pitämisessä. Kun taas ylpeys laittaisi minut luulemaan että olen selvillä vesillä - ja sitten pelaisin.

Ihmiset saavat voimakkaita elämyksiä erilaisiin asioihin liittyen. Kun huomaa että on rakastunut, kun löytää uskon, ja niin edelleen. Itse sain oman elämyksen kun olin varmaankin pesemässä hampaita ja näin itseni peilistä. Mikään tapahtunut ei enää aiheuttanut ikäviä tunteita, sen pienen hetken ajan koin jotenkin täyteläisyyden tunnetta ja ymmärrystä siitä että kaikki mikä on tapahtunut, on johtanut tähän hetkeen. En olisi juuri tässä, juuri näin, jos olisin tehnyt asioita toisin elämässäni. Hetki oli lyhyt mutta voimakas. Voimaannuttava kokemus. Olin sinut itseni kanssa, ja sen prosessointiin oli mennyt melkein vuosi.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 9

Flow... Teen kaikenlaisia asioita, mutta en pelaa. Elämässä tulee kaikenlaisia haasteita ennen pelejä ja pelien jälkeen. Tällä hetkellä pelaaminen olisi kohtalokasta, sen verran paljon varsinkin taloudellisia haasteita on muuten vaan siunaantunut.
Rahan käsitettä olen pohtinut.

Raha itsessään ei ole hyvää tai pahaa, se saa muotonsa siitä kuinka sitä käytetään ja kuinka siihen suhtautuu.

Päivä kerrallaan. Muuten, kun elää päivän kerrallaan, on jokainen päivä elämän paras!!! (27.2.2012)

Kirjoitus josta katkelmat ovat, on alkuperäiseltä ulkoasultaan pitkä ja luonteeltaan pohtiva. Mietin näihin aikoihin rahaa uudesta näkökulmasta. Kun pelaa, ei rahaa ole koskaan tarpeeksi. Sitä pitäisi olla enemmän. Laskuja pitää maksaa. Haluan enemmän. Pitää saada enemmän. Tuosta pääsee helposti siihen että ihminen pelaa saadakseen enemmän rahaa.

Itsellä tilanne oli tässä vaiheessa se, että sellaisia taloudellisia tilanteita joita aiemmin olisin yrittänyt korjata pelaamalla, en enää yrittänytkään. Rahaa kohtaan kokemani tunteet eivät ensinkään olleet niin voimakkaat ja tämä onkin yksi tärkeä asia mitä tulee pelaamattomuuteen! Itsensä kouluttaminen siihen että tyhjän tilin sijaan näkee ne asiat joita on saanut maksettua ja ostettua, ei ole helppoa mutta on sitäkin palkitsevampaa.

Tein tässä vaiheessaa ylimääräisiä töitäkin, koska veloista halusin eroon lopullisesti, ja normaalit asumiskustannukset veivät palkasta suuren osan. Oma asennoitumiseni muuttui niin, että en tehnyt lisätöitä enää hädästä, vaan päättäväisyydestä muuttaa oma tilanteeni.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 8

Jossain vaiheessa aloin huomioimaan myös ympäristöä. Pelureita tuntuu löytyvän myös muualta kuin vain peilistä.

Uusi kuukausi, uudet kujeet
Näin joitain päiviä sitten jälleen yhden työkaverin pelimaniassa; pelasi suuressa marketissa kahta eri konetta samaan aikaan ja aivan selvästi ahdistuneena, niin kiivaasti näpytteli niitä nappeja. En olisi ikinä uskonut. No, eipä meikäläisestäkään varmaan ensimmäisenä pelinarkki tulisi mieleen. Toisena päivänä näin erään isän, jonka tiedän pelaavan ihan hillittömiä summia, poikansa kanssa tahkoamassa automaattia. Surullista. Mutta eipä siitä sen enempää.

Kaverin kanssa juteltiin peleistä yksi päivä. Kaveri pelailee casinopelejä, enimmäkseen slotteja, mutta käsittääkseni pienellä rahalla, hallitusti ja "huvin vuoksi". Pokeria sitten enemmänkin pelaa. Olen täysin avoimesti kertonut siitä että en voi enää pelata. Juteltiin eri peleistä, niiden toiminnoista ja viehätysvoimasta. Kun oikein antautui keskusteluun, täytyy sanoa että mieleen tuli halu kokea tiettyjen pelien äänimaailma, bonukset ja free spinit l. scatterin metsästys. Halu oli niin kova että kahtena tai kolmena peräkkäisenä päivänä meinasin mennä tietokoneelle pelkästään sen vuoksi. En mennyt. Sijaistekemistä heti. Voiton tunne tuli onneksi hyvinkin nopeasti pelaamattomuuspäätöksen vahvistusten jälkeen. Valitsin oikein.

 Luin kirjoitukseni jälleen ajatuksella läpi. Onneksi olen ne kirjoittanut. Ääni omasta (lähi)menneisyydestä, joka ohjaa ja vahvistaa tätä päätöstä, joka on olla pelaamatta juuri nyt.  (1.2.2012)

 Jälleen sain hyvän kokemuksen kun täysin viaton keskustelu aiheesta sai mielessä raksuttamaan vanhan tutun pelihirviön tuutulaulun. Riippuvuuden vääristämänä mieleen pyrkii vain hyviä muistoja pelaamisesta. Lempipelien ääniä ja kuvia, voiton hurma ja sen sellainen. Onneksi pystyin vastustamaan tietokoneen avaamista noina kutsun hetkinä, olisin pelannut aivan varmasti.
Tällaisia tilanteita ei kovin monesti ole päässyt tapahtumaan. Jokainen selätetty pelihimon impulssi vahvistaa päätöstä olla pelaamatta sekä suojamuuria, mikä osaltaan vähentää pelaamiseen liittyvää tunnekokemusta.

Tämä oli sellainen kohta missä olin erittäin kiitollinen että olin päättänyt kirjoittaa omasta etenemisestäni ylös. Kehotan jokaista joka pyrkii peleistä (tai mistä tahansa riippuvuudesta) eroon kirjoittamaan ajatuksiaan ylös. Kun näitä palaa lukemaan myöhemmin ja tavoittaa kirjoituksiin vuodatetun tunteen, sen saa tuotua joka ikinen kerta tähän hetkeen.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 7

Suvantovaihe jatkuu. En voisi kuvitellakaan pelaavani, vaikka talous onkin tiukilla (ainahan se on ). Aiemmin sitä olisi tavoitellut "pikavoittoja" matin häätämiseksi kukkarosta. Päinvastoin, olen onnellinen siitä että pystyn tällä hetkellä ratkomaan asioitani ilman pelejä.

Joko pelaamattomuudesta johtuen, tai sitten ihan muista syistä, tuntuu että olen aktiivisempi ja tykkään nykyään tehdä kaikenlaista askaretta kotona, mitä en ole aikoihin tehnyt. Oli syy mikä tahansa, lopputulos on muy bueno !!

Jatkan näin. (3.12.2011)

Vuosi vaihtui. Ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tai erityistä kerrottavaa. En ole pelannut, eikä muuta vaihtoehtoa olekaan kuin täysi pelaamattomuus. (9.1.2012)

 Pelaamisen lopettamisen positiiviset vaikutukset alkoivat näkyä kasvavana energiana ja mielenkiintona muihin asioihin. Tällainen muutos tapahtui kuin itsekseen ilman kummempia ponnisteluja ja "kuntokuureja". Jos ajatellaan että pelaaminen oli ollut katkolla reilut puoli vuotta, tuli tällainen muutos aika paljon jälkijunassa. Jälkeenpäinhän on helppo katsoa asiaa ja todeta että kun jätti jotakin elämästään pois se täyttyy lopulta muilla asioilla. Jos eläisi puoli vuotta odottaen lisävirtaa ja inspiraatiota, tuntuisi se pitkältä ajalta. Kuitenkin alun innostus ja keskittyminen siihen että ei pelaa, sitä seurannut kesäaika ulkoilmoineen ja uimarantoineen olivat niitä jotka osaltaan kantoivat syksyyn ja lopulta uuteen vuoteen.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 6

Kuukausi edellisestä merkittävämmästä avautumisesta oli kulunut. Välillä jälleen olin käynyt ilmoittamassa että olen pelaamatta.

Flow jatkuu; ei tarvitse pelata, saatika miettiä pelaamista. Tämä on se "hyvä vaihe", joka kestaa muutamista kuukausista vuoteen, kuten viime kerralla. Täytyy valmistautua jotenkin siihen hetkeen, kun se himo iskee salamana. Olen peliriippuvainen, enkä voi pelata yhtään tai lähtee lapasesta.(26.10.2011)

Sen tiedostaminen että vaikka tällä hetkellä tuntuisi hyvältä se ei oikeuta lepsuiluun tai varsinkaan ajatukseen "voisin vähän pelata kun se ei himota lainkaan".
Edelleen oli syytä olla nöyrä: "Olen riippuvainen". Ja vieläkin on, vuosia myöhemmin.

_____________________________________________________

Lainaus itseltäni aiemmin tästä ketjusta:

Jokaisen päivän loppuessa ihmisen tulisi olla sujut itsensä kanssa siihen asti elettyyn elämäänsä ja/tai tekemiinsä valintoihin, jos se päivä jäisikin viimeiseksi. Sanomattakin selvää on, että olen lopettanut monen monta päivää kertakaikkisen surkeana ihmisrauniona. Iloitsen siitä, että nyt, kun menen nukkumaan, teen sen taas himpun verran tasaisempana kuin eilen. Vielä x päivää mietiskelyä ja henkisen kuonan ulostamista, ja voin sanoa täällä julkisesti että olen jälleen sujut itseni kanssa. Suunta on oikea ja näin jatketaan.

Toteutan edelleen omaa neuvoani. Tuntuu hyvältä, taas vähän paremmalta kuin eilen. Melkein jo voisin sanoa että olen sujut, sillä edellinen mokaamiseni ei herätä enää ahdistusta, vaan ymmärrän retkahdusten olevan osa riippuvuutta yleisessä mielessä. Jätän kuitenkin vielä sen toteamuksen siihen hetkeen, kun olen siitä aivan ehdottoman varma. (26.10.2011)

Vaikka arjessani ehkä elin ns. normaalia elämää, ja ajatukset täyttyivät täysin muista kuin peleihin liittyvistä ajatuksista, pystyin pysähtymään ja toteamaan että eteenpäin on tultu. Etäisyyden saaminen romahduksesta teki sen koko ajan siedettävämmäksi. Kun siihen ei liittynyt enää ahdistusta pystyin hahmottamaan tapahtuman yhtenä osana kokonaisuutta ja poimimaan sellaisia itseen liittyviä tekijöitä jotka tarvisivat vahvistusta jatkoa ajatellen.
Koin oloni todella hyväksi ja mitä pelaamattomuuteen tulee, varmaksi. En kuitenkaan halunnut vielä sanoa olevani täysin elpynyt tapahtuneesta. Siksi jätin asian vielä hautumaan.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 5

Oli kulunut noin viikko kun palasin kirjoittamaan riippuvuudesta. Kirjoittamisen motivaattorina oli nyt ensimmäistä kertaa jokin muu kuin pelaamattomuuden ihanuus. Tämä oli ensimmäinen kerta kun säikähdin. Sain varoituksen ja muistutuksen siitä kuinka vähästä voi pilata oman edistymisensä.

Näin tänään uutisen siitä suuresta voitosta, jonka joku pohjoismainen oli saanut slottipelistä (Mega Fortune)*. Siispä suuntasin eräälle kasinosivulle katsomaan kyseistä peliä (en tiedä miksi. Samantien uusi välilehti auki ja kasinolle). Otin ja katselin useampaakin peliä ja pyörittelin niitä leikkipyörityksiä muutamaan otteeseen. Vieläpä suuntasin paffille katsomaan cash & carrya** ja pyörittelemään sitä leikkirahalla hetkeksi.
Voi luoja miten ne äänet ja kuvat ja kaikki tuntuivat samaan aikaan niin etovilta, mutta sen takaa tunnistin seireenin kutsun. Voivoivoi, rahaa en laittanut mihinkään, mutta jo se pienenpieni alkeellinen reaktionpoikanen rekisteröitymisestä ja rahojen menettämisestä oli riittävän kauhea. En halua enää koskaan tuntea niitä tunteita mitä pelatessa tunnen/tunsin. Tai paremmin, mitä pelaamisen jälkeen tunnen/tunsin. (27.9.2011)

Olin ilmeisesti heikkona hetkenä nähnyt uutisen pelivoitosta. Jos ajattelee, niin lotto- ym. voittojuttuja on aika usein iltapäivälehdistössä luettavissa. Ihminen huomioi sellaiset uutiset jotka jotenkin koskettavat häntä ja tällä kertaa voittouutinen kosketti jotakin osaa minusta.
Virhe, suuri virhe on lähteä nettikasinoiden sivuille edes katselemaan. Jos pelaamattomuuteen pyrkimisessä ainoa mahdollisuus on täydellinen nollatoleranssi, ei pitäisi olla mitään syytä mennä edes katsomaan. Saati sitten pyörittelemään demotilassa leikkirahalla pyöräytyksiä. Siinähän kertoo itselleen että on luvallista tehdä näin. Ne hermoradat jotka yhdistävät vilkkuvalot, efektit ja pelien äänimaailman siihen jännitykseen ja hyvänolontunteeseen mitä pelaaminen ja voittaminen pelaajalle tuottavat, ne vahvistuvat vaikka pelaisi vain leikisti.
Kuten tuossa huomasin, koin samaan aikaan kutkutuksen kokea se suunnaton mielihyvä minkä pelaamiseen uppoamisesta saavuttaa sekä pahan, oikeastaan fyysisen kuvotuksen kun mieleen pulpahtivat muistikuvat ei-niin-kaukaisesta katastrofista.
Pelit edustivat ja edustavat minulle omaa henkilökohtaista paratiisin omenaa. Sellaista jota olisi ihana maistaa, mutta joka romuttaa kaiken. Edelleen on silloin tällöin hyvä muistuttaa itseään siitä kumpi on parempi; hetken täydellinen hurmio vain tuon hetken jälkeinen täydellinen turmio. Ei-riippuvaiset voivat ihmetellä, mutta tosiasia on että ongelmapelaaja ei voi lopettaa hyvän sään aikana. Siksi turmio on täydellinen.

 * Kyseessä oli huomattava voittosumma josta uutisoitiin iltapäivälehdissä
** Peli oli ensimmäinen slottipeli jota nettikasinoilla pelasin.

__________________________________________________________

Nyt olen monta tuntia lukenut foorumia, kaikkia niitä viestejä mitä en ole moniin hetkiin ollut lukemassa. Nukkumassa pitäisi olla mutta aina vain luen lisää. Pystyn samaistumaan tarinoihin, ihmisiin niin totaalisesti. Itse asiassa mielialani tarinoita lukiessa on laskenut huomattavasti. Ei siksi, että säälisin, vaan siksi, että omat kokemukseni tulvivat mieleen. Olen siis kuitenkin toiminut itseäni vastaan koskapa muuten en reagoisi näin voimakkaasti. Olenko erehtynyt ajattelemaan olevani jo kuivilla? Että ei tarvitsisi onnitella itseään jokaisesta pelaamattomasta päivästä erikseen? Olenko oikeasti nöyrä vai ylpeä paska joka kuvittelee itsestään liikoja?
Saatanan seireenit, perkele. Minähän en pelaa vaan maksan velkani hitaasti mutta varmasti.

Tämä vuodatus uskoakseni helpottaa. Ja kun saan itseni kokoon ja tyyntymään, olen itseeni tyytyväinen että ratkaisuni oli tänne tulo, sillä tänne tuleminen on toipuvan pelinarkkarin teko siinä missä peliuutisen lukevan ihmisen kasinolle meno on pelinarkkarin teko. Olen pelinarkkari, eittämättä, mutta toipuva sellainen. (27.9.2011)

Olin kaiketi laskeutumassa lopettamisen ensi huumasta. Tuo huuma oli toiminut psyykeä suojelevana tekijänä. Olin saanut ensimmäiset viikot ja kuukaudet kerätä voimia, joita tarvitsisin myöhemmin käsitellessäni itseäni. Moni meistä on varmasti joko kokenut itse tai nähnyt läheltä, kun omaisen menettänyt ihminen toimii jopa monta kuukautta enimmäkseen järjellä. Ihmisen mieli suojelee itseään, ja todellinen menetyksen käsittely alkaa vasta myöhemmin. Tässä kävi itselläni samalla tavoin.
Luin peliriippuvuusfoorumilta muiden ongelmapelaajien tarinoita. Osan olin lukenut jo monta kertaa, luin silti uudelleen. Jokaisessa tarinassa näin itseni, kohtasin itseni ja heikkouteni. Kerta toisensa jälkeen luin tavallaan omaa tarinaani, sitä kuinka pettynyt olen itseeni, sitä kuinka heikko olen, sitä kuinka olen menettämässä kaiken. Vaikk joku muu oli tarinat kirjoittanut, olisin ne voinut kirjoittaa minä itse. Samaistuminen muihin menee joskus tavallaan yli, mutta se auttaa käsittelemään nimenomaan omia asioita.
Kyseenalaistinko oman edistymiseni tuolloin? En tiedä. Ainakin ajattelin että enkö sittenkään ole oikeasti saavuttanut mielen tasolla mitään, ollut vähän kuin vaihtelun vuoksi pelaamatta? Vai olisiko tämä vain tunnemylläkkää joka tasaantuisi kunhan saan taas vähän etäisyyttä asiaan?

Saatanan seireenit. Aivan kuin olisi tullut yllätyksenä että houkutuksia matkan varrella tulee. Tottakai niitä tulee, ja tulisi vielä monta kertaa. Sitähän riippuvuuden kanssa eläminen on, houkutuksien kohtaamista ja valintojen tekemistä.
Viimeisessä kappaleessa huomasin kuitenkin, vaikka en ehkä kirjoittamisen hetkellä sisäistänyt, että pelaajana minulla oli kaksi valintaa: uutisen lukeminen oli houkutus jonka aiheuttaman tunteen ajamana olisin voinut valita pelaamisen mutta valitsinkin sillä hetkellä pelaamattomuuden.

Tämä on hetki jonka jokainen pelinarkki kokee. Se ensimmäinen kunnon kutina. Kun seireeni kutsuu ja aktiivinen mieli muistaa vain kaiken hyvän ja ihanan, sen valheen ja illuusion mitä pelit muka edustavat. Ensimmäinen kerta on vaikein. Täytyy kyetä pysähtymään ja laittamaan stoppi pelaamisen mahdollistamiselle.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 4

Elämä on ihanaa. En ole foorumilla ollut kolmeen kuukauteen. Ajatuksissa ei pelit ole, kuin ihan satunnaisesti, yleensä silloin kun jonkun näen jossain jotain pelaavan
Syksyä kaikille!! Voimia ja rohkeutta. (21.9.2011)

Yli kolme kuukautta oli kulunut edellisestä kirjoituksesta. Pääsin kesäkuussa hyvään vireeseen. Työskentelin koko alkukesän, lomalle jäin vasta heinäkuun lopulla. Palkkoja tuli ja meni, elin käytännössä kädestä suuhun mutta senttiäkään en pelannut.
Velkojen takaisin maksaminen, jälleen, pääsi alkuun ja vauhtiin. Toki vielä monen monta kertaa jouduin luottokorttieni kanssa taiteilemaan siirtäen balansseja sieltä tänne, nostamaan maksettuja lyhennyksiä takaisin käyttöön jne. Tämä johtui muutoin tiukasta taloudesta, jota pelaaminen ei ollut ainakaan paremmalle tolalle saattanut.
Kuitenkin, pärjäsin.

Juurikin taloudellisesta tilanteesta johtuen jouduin alati keksimään hyvin vähäisin kustannuksin toteutettavia harrasteita ja askareita. Itseni lisäksi huolehdin kuitenkin samalla myös lapsesta, joten en ihan pelkästään neljän seinän sisällä hernekeittoa syöden voinut kaikkea aikaani viettää.

Syyskuuhun mennessä olin jo päässyt suurimmista tunnontuskista yli. Aika parantaa haavoja, vaikka arvet jäisivätkin. Ideaali pelaamattomasta loppuelämästä alkoi vaihtumaan utopiasta realistiseksi. Se antoi intoa jatkaa.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 3

Kaltaiseni onnistuvat ottamaan vastaan niin suuren valheen ja itsepetoksen ympärillensä, että unohdamme sen, kuinka loistavia olemme. Pystyn jälleen edellistä kirjoitusta selkeämmin toteamaan, että Minä on hieman enemmän läsnä ja perustyytyväisyys kasvattanut asemaansa.
Pelihimoa ei ole ollut vielä.
Tänään en pelaa, hyvä päivä siis tulossa

(5.6.2011)

Ensimmäisestä palkkapäivästä oli selvitty. Muutama päivä jo kulunut niin että rahaa oli tullut tilille, silti olin ylläpitänyt hyvää tsemppimieltä. Ensimmäinen kuukausi pelaamatonta aikaa jo melkein täynnä, suuri saavutus kun nollasta on aloitettu.

Pelihimoa ei ollut tullut. Tätä jo alunperin mietinkin, että vasta joskus kuukausien kuluttua iskee himo. Edellisellä kerralla meni yli vuosi. Kuinka tällä kertaa?

Kirjoituksen lopetin kaikkein tärkeimpään, pelaamattomuuden ytimeen. TÄNÄÄN EN PELAA. Juuri nyt, tässä hetkessä ja tässä paikassa, en pelaa. Kun tämä hetki vaihtuu seuraavaan, en pelaa silloinkaan koska muistutan itseäni että juuri nyt, tässä ja tänään, en pelaa. Tätä ohjenuoraa noudattaen elän edelleen, vuonna 2014.

Pelaamattomuuspäiväkirja osa 2

Välittömästi romahduksen jälkeen hain turvaa peliriippuvuusfoorumista. Kävin siellä enimmäkseen lukemassa muiden tarinoita, ei tuntunut luontaiselta kirjoittaa paljon mitään. Välillä kävin "ilmoittamassa" että kaikki ok. Meni reilu kaksi viikkoa ennen kuin seuraavan kerran sain purettua asioita.

________________________________________________

Täällä käyn melkeinpä päivittäin lukemassa uudet viestit, mutta en ole mitään saanut kirjoitettua (mukamas kiire).
Pelihimoa ei ole ollut. Sisäista tutkistelua sitäkin enemmän. Olen pohtinut omaa pelaamistani mahdollisimman objektiivisesti, jonkunlainen tyyneys ja tyytyväisyys alkaa jälleen valtaamaan alaa siltä kuluttavalta himolta. Morkkiksen ja häpeän tunteet, muiden vastaavien lailla, hälventyvät, ja tilalle tulee hyväksyminen ja nöyrtyminen, kiitos siitä. Se helpottaa muistamaan sen tosiasian, että oikea minä ei ole sellainen, joka haluaa tuhota elämänsä vihan, pelon, ahdistuksen, epätoivon ja häpeän ympäröiminä. Oikea minä toimii vastuullisesti, on avoin ja rehellinen, kykenee iloitsemaan omasta ja muiden puolesta, saattaa olla impulsiivinen mutta ei antaudu sen vietäväksi, jne. Jostain syystä oikea minäni vaihtui naamariminään kevään aikana. Nyt aion lunastaa oman paikkani eläen sellaista elämää jota ansaitsen. (29.5.2011)

Kuten aiemmin olin todennut, ensimmäiset päivät menivät ilman pelkoa peleistä. Ensinnäkin, olin pelannut rahani, enkä pystynyt siirtämään virtuaalisti mistään rahaa pelitileille. Seuraava tilipäivä olisi vasta kahden päivän kuluttua tämän tekstin kirjoittamisesta.
Koska pelaamisen mahdollisuutta ei oikeastaan ollut, olin saanut tilaisuuden aloittaa itseni kohtaaminen. Morkkis joka pelaamisesta tulee on aivan kamala. Se on painajainen joka ei lopu ja jota ei pääse karkuun. Siihen auttaisi vain pelaaminen. Vähän kuin alkoholin kanssa, morkkis on vain kohdattava jos ei ota korjaussarjaa päälle.
Olin ymmärtänyt että jotenkin olin hukannut itseni ja omat arvoni. Vaivihkaa olin ajautunut sellaiseen kapeaan ajatustapaan joka lopulta mahdollisti pelaamisen.

 _______________________________________________

Pelaaminen ei ole rangaistus, mutta se on minunlaiselleni tietoinen väärä valinta. Jokaisen päivän loppuessa ihmisen tulisi olla sujut itsensä kanssa siihen asti elettyyn elämäänsä ja/tai tekemiinsä valintoihin, jos se päivä jäisikin viimeiseksi. Sanomattakin selvää on, että olen lopettanut monen monta päivää kertakaikkisen surkeana ihmisrauniona. Iloitsen siitä, että nyt, kun menen nukkumaan, teen sen taas himpun verran tasaisempana kuin eilen. Vielä x päivää mietiskelyä ja henkisen kuonan ulostamista, ja voin sanoa täällä julkisesti että olen jälleen sujut itseni kanssa. Suunta on oikea ja näin jatketaan.

Kiitos kiitos kiitos! (29.5.2011)

Riippuvainen helposti ajautuu miettimään että riippuvainen toiminta, oli se sitten pelaamista, juomista tai jotain muuta, on rangaistus jostakin. Että henkilö itse on paha ja riippuvaisena eläminen on kohtalo jolle ei voi mitään. Tiedostin sen että näin ei ole, ja hyväksyin sen että olin aina nimenomaan valinnut pelaamisen.
Valitseminen. Useinhan pelihetket alkoivat hyvinkin spontaanisti, siinä hetkessä ei valita että pelaisiko vai eikö pelaisi. Silti, se mielentila joka mahdollistaa pelaamisen, on yhtä suurta valintaa. Aivan kuten on sen mielentilan haku jossa ollaan pelaamatta. Päätin että olen valinnut pelata. Tällä tavalla saatoin kannustaa itseäni siihen että voin myös valita toisin. Riippuvaisena oleminen ei olisi siis kohtaloa jota ei voi välttää, vaan enemmänkin taipumus jonka kanssa voi oppia elämään valitsemalla oikein.
Olin päättänyt olla omien elämänarvojeni arvoinen. Elää sellaista elämää jota haluaisin kaikkien elävän. Itseään toteuttavaa, kannustavaa ja miellyttävää elämää. Tässä vaiheessa innostus oli suuri ja sain kipinää erilaisista elämänhallintaan ja positiivisuuteen liittyvistä kirjoista ja teksteistä.

Pelaamattomuuspäiväkirja 1

Päätin nyt sitten aloittaa oman pelaamattomuuspäiväkirjani perkamisen ja purkamisen. Olen harvakseltaan kirjannut ajatuksiani ylös peliriippuvaisten Valtti-foorumille. Vaikka tarinani (myös foorumilla) alkaa aiemmin päätin aloittaa kirjaamisen siitä hetkestä kun olin repsahtanut viimeisen kerran pelaamaan. Siitä alkoi ylämäki ja edelleen jatkuva pelaamattomuus.
Jos intoa riittää, voin tuoda tarinastani luettavaksi myös niitä aikoja ja kirjoituksia kun vielä pelasin ja yritin aiemmin lopettaa.

Nämä ovat katkelmia kirjoituksistani. Joitain kohtia teksteistä olen muokannut lukemisen helpottamiseksi. Alkuperäisissä teksteissä saatoin viitata foorumiin esim. "kirjoitan tänne", "olla täällä" jne. tai sitten viittasin muiden kirjoituksiin. Yritän referoida tekstejä niin että sisältö ja alkuperäiset tunnetilat kuitenkin säilyvät.

_________________________________________________

 "Reilun vuoden pelaamaton elämä katkesi joitain päiviä sitten. Retkahdin ja vajosin todella nopeasti pelaten hurjilla panoksilla, suuremmilla kuin koskaan ennemmin. Sain lopetettua siten, että yhdelle tilille jäi vielä vähän rahaa. Toissailtana pelasin nekin. Pitkä uurastus päättyi siis katastrofin omaisiin tunnelmiin, kun löysin itseni piehtaroimasta siinä kamalassa hädän tunteessa paniikkikohtauksen kynsissä." (9.5.2011)

 Tämä on sellainen hetki kun useimmat peliriippuvaiset aktivoituvat hakemaan vertaisapua netin eri palstoilta. Hetki, kun on pelattu, yleensä paljon. Ainakin hallitsemattomasti. Joillakin tilanne voi olla se että on pelannut ja voittanut. Tiedostavalle peliriippuvaiselle tuo tarkoittaa pelkoa. Pelkoa siitä että minä tahansa hetkenä voitetut rahat pelataan takaisin, ja vielä paljon päälle. Itse muistan tuon kun kirjoitin. Olin niin rikki. Pettynyt. Häpeissäni. Alla oli jo yli vuosi ilman pelejä, sitten yhtäkkiä olin kuin transsissa ja pelasin kaiken.

 __________________________________________________________

Tilanne nyt:
Pelasin itselleni takaisin velat, jotka aivan juuri sain maksettua takaisin. Ironisesti sain juuri myös esim. osarilla ostetun pesukoneen maksettua, netin vaihdettua huomattavasti halvempaan, tulossa on palkankorotus tästä kuusta alkaen jne.. Talouden piti näyttää paremmalta kuin vielä koskaan, toisin kävi. Pääsen tästä retkahduksesta ylös ainoastaan siksi, että aiemmin varotoimena olen säästänyt itselleni rahaa käteisenä. Käteisvarat riittävät kahden-kolmen kuukauden menoihin, siis ruoat, bensat, tupakat, jne. Lainat ja laskut maksan sitten ihan palkasta. Tänäkään vuonna en lomarahoista pääse nauttimaan muuten kuin velkoja maksaen.

Tänään on pelaamaton päivä nro 2. Ottaa päähän se, että hyvän putken jälkeen retkahdin. Niin sanotusti menetetyt voitot ei harmita, sillä tunnen tämän sairauden. Kotiutetut rahat olisin pelannut korkojen kera takaisin. En myöskään olisi herännyt ellen sitä toivottomuutta olisi kokenut tilien huutaessa tyhjää.
Raskaansarjan peluri olen. Varpaankynsiä myöden sairastunut. (9.5.2011)

Olin edeltävästi saanut raha-asiat tosi hyvälle tolalle. Korkeintaan kuukauden olin nauttinut tilanteesta, jossa jatkossa ei enää tulisi niin paljon laskuja ja osamaksuja maksettavaksi. Velat olivat käytännössä kuitattu. Luulin päässeeni itseni herraksi, enkä ollut tajunnut esimerkiksi sulkea luottokortteja ja -tilejä.
Pelasin kaiken. Ainoastaan lapsen säästötilille en koskenut. Olin kevään mittaan säästänyt huomattavan summan käteistä, niin sanotusti pahan päivän varalle. Summa oli noin 1500€-2000€, en enää tarkkaan muista. Muistaakseni olin myynyt paljon nettikirppiksillä tavaraa ja osa käteisestä oli tullut sieltä. Ehkä alitajuisesti pelkäsin että pelaaminen tapahtuisi. Tuolla käteisellä elin seuraavat kuukaudet että pääsin jaloilleni.
Huomaatteko tuon kohdan "tänäkään vuonna en lomarahoista pääse nauttimaan muuten kuin velkoja maksaen"? Peluri tietää oman tilanteensa, milloin on tulossa rahaa ja milloin ei. Lomarahat ja mahdolliset veronpalautukset olivat sellaisia "pelastavia enkeleitä", joiden varaan laskettiin. Laskujen maksuissa jne. pääsi ajan tasalle kun tilille tuli tavallista suurempi määrä rahaa. Näin siis sellaisissa tilanteissa että noitakin rahoja ei pelattu. Monelle pelurille tuttu juttu. Työkaverit ovat innoissaan, "Mitähän hauskaa tekisi lomarahoilla?". Itse leikissä mukana, todellisuudessa asia oli varsin selvä. Laskujen maksua ja siitä seuranneen pahan olon lääkitsemistä pelaamalla.
Tiedostin itse sen että vaikka pelasin ja voitin tuhansia euroja tuona viimeisenä kertana, olisin pelannut kaiken takaisin. En enää tiedä paljonko laitoin omaa + lainarahaa nettikasinolle mutta muistan että kotiutuksessa ollut summa oli noin kymmenen tuhatta euroa. Joitain laskuja maksoin ensimmäisistä kotiutuksista mutta käytännössä voisi sanoa että kaiken pelasin.
Pelimorkkiksessa, kun ihminen on pysähtyneessä tilassa, siinä on hetki jolloin voi herätä todellisuuteen. Kesken peliputken se harvoin onnistuu. Kun ei voi enää pelata, voi tehdä päätöksen lähteä kulkemaan pelivapaata elämää.

________________________________________________________________

Miksi retkahdin?
Tätäpä olen pohtinut.. Enkö ollutkaan enää tarpeeksi nöyrä? Olinko varomaton pitkän kuivan kauden jälkeen? Enkö ollutkaan koskaan oikeasti ymmärtänyt sairauttani?
Foorumille ehdin kirjoittaa ennen retkahdusta, että vaikeaa on. Viimeiset viikot ovat olleet rankkoja, mieliala ollut todella matalalla. Kaikenlaista kuormittavaa tilannetta päällä. Tärkeä läheinen menehtyi muutama kk sitten. Masennus- ja ahdistushistoriaa ainakin kymmenen vuoden takaa jo, väliin aina merkkejä näistä ilmaantuu. Epäilen, että retkahdukseni liittyy juuri masennukseen, tai vastaavanlaisen mielenvireen lääkitsemiseen. Pelaamiseen johtanut tilanne oli mainossähköposti nettikasinolta. Se riitti, en edes miettinyt mitä teen, kunhan rekkauduin ja aloin pelaamaan.
(9.5.2011)

Aloin luonnollisesti valtavan syiden etsimisen. Osa noista oli mahdollisia osatekijöitä, osa kauempaa haettuja syitä seuraukseen. Masennus- ja ahdistushistoriani liittyy ehkä enemmän normaalia vaikeampaan murrosiän kuohuntaan ja erakkomaisiin luonteenpiirteisiini. Viihdyn pitkiäkin aikoja yksin ja tarvitsen latausaikaa sosiaalisten juttujen välissä. Joku viisas sanoi lukioaikanani että olen sekamuotoisesti ahdistunut. Olkoon näin. Kevättä kohden en ihmettele vaikka olenkin ollut väsynyt, näinhän monesti ja monilla käy vaikka luonto herää eloon ja on valoisampaa. Erittäin läheinen ihminen oli menehtynyt mutta siitä oli jo aikaa, ja kuolema oli vaikeasti sairaalle helpotus. Tässäkin ehkä enemmän hain selitystä, uskomatta siihen niinkään.
En halunnut myöntää itselleni että kyse saattoi vain olla hetkestä jolloin olin em. seikkojen vuoksi helpompi impulssille pelata. Ilman syytä joka aukottomasti selittäisi miksi retkahdin. Minä vain pelasin, ja se onkin se vaikein kohdattava seikka.

_________________________________________________________

Miten tästä eteenpäin?
Päivä kerrallaan, miten muutenkaan. Ensimmäiset hatarat askelet on otettu uutta nousua kohden. Pystyn peilaamaan tilannettani omien kirjoituksieni kautta viime vuodelta. Noin vuoden verran voin siis kulkea omia jalanjälkiäni, ensin tiiviimmin seuraten, sitten harvemmin. (9.5.2011)

Olin kulkenut saman tien aiemmin. Pelaamattomuuden raamien pystyttäminen hoitui tavallaan helposti kun tietyt ajatukset olivat käyttövalmiina aiemmissa peliriippuvuusfoorumin kirjoituksissani. Luin omia aiemman lopetusyritykseni kirjoituksia ja sain hieman rauhoitettua kaoottista mieltäni.

_____________________________________________________________

Voimavaroja:
Foorumi antaa hyvän ensiponnistuksen. Luottosuhde on aiemmin muodostunut tk:n depressiohoitajaan, sinne voin mennä jälleen ilman lääkärin lähetettä. Peluurin numero on puhelimessa hätätilanteita varten. Läheisille en pysty kertomaan vielä, vasta kun olen aloittanut jälkieni korjauksen velkoja lyhentämällä, sitten, kun on osoittaa taas että oikealla tiellä ollaan vaikkakin jälleen alkutekijöissään. Parisuhteessa en ole, läheisillä tarkoitan oikeastaan vain isääni.
Harrastukset ovat jääneet kevään mittaan.  Kesäaika mahdollistaa muita harrastuksiani mitä talviaikaan on vaikea toteuttaa. Omassa pihassa voi touhata kaikenlaista, tänäänkin olin monta tuntia pihatöissä.
Töissä nautin olla, saan siellä onnistumisen kokemuksia ja suoriudun siitä hyvin. Oman lapsen tärkeyttä en voi sanoin kuvailla.

Vaikeimpia hetkiä tulevat olemaan tällaiset päivät kuin nyt, kun olen yksin. Tänään kuitenkin selviydyn. No hitto, eihän nyt edes olisi mitä pelata. En usko että seuraava vaikea paikka on tuleva tilipäivä. Seuraava vaikea paikka tulee taas kuukausien päästä, kun on etääntynyt tästä hädän tunteesta ja kaikki alkaa olla taas hyvin. (9.5.2011)

Olin jo aiemmin myöntänyt itselleni ja läheisilleni pelaamisongelmani. Työterveyslääkäri kirjoitti lähetteen terveyskeskukseen depressiohoitajalle jonka luona kävin muutaman kerran juttelemassa. Nuo juttelut sisälsivät muutakin, menossa oli tuolloin vaikea ero ja olin melko rikki. Olimme tuolloin sopineet että voisin tarvittaessa olla hoitajaan yhteydessä myöhemminkin jos siltä tuntuu. En koskaan mennyt sinne uudestaan.
Peluuri, peliriippuvaisten auttava puhelin, sinne soitin aiemman lopetusyrityksen yhteydessä. En saanut sieltä silloin apua sillä puhelimessa oli luultavasti ensimmäistä kertaa päivystävä ihminen, sain vain pahan mielen. Tämä on ensimmäinen kerta kun asian kerron sillä yleisesti ottaen tuollaisen palvelun olemassaolo voi jopa pelastaa jonkun ihmisen hengen.
Koin suurta häpeää että retkahdin uudestaan. Voin fyysisesti pahoin kun ajattelin että isäni olisi pettynyt jälleen kertoessani pelaamisesta. Päätin itsekseni että kerron vasta kun aikaa on kulunut. Vasta seuraavana keväänä taisin kertoa että nyt olen taas vuoden verran ollut pelaamatta. Tästä en ole ihan varma kylläkään enää.
Mietin tekemistä itselleni että en ajautuisi jatkossa pelaamaan. Keväällä ja edeltävänä talvena olin joutunut luopumaan tietyistä harrastuksistani fyysisen vamman vuoksi. Tätäkin ehkä pidin osasyynä, ns. ylimääräisellä ajalla saatoin ajautua tilaan joka edesautti pelaamista. Enää en usko näin.

Etukäteen tiesin jo edellisestä kerrasta mikä on se vaikein osa-alue. Vaikka nautin olla yksin, se tietenkin helposti mahdollistaa pelaamisen kun kukaan ei näe. Tämä on kuitenkin juuri se mihin minun täytyi panostaa, sillä pelaamisen valinta tehdään aina yksin, omassa päässä, ja siihen voin vaikuttaa vain minä itse.

_____________________________________________

Tällaisilla ajatuksilla olin lähes heti retkahduksen jälkeen. Olen kirjoittanut tekstin kaiketi kaksi päivää pelaamisen jälkeen.

Alustus

Jokainen blogi alkaa jostain. Tämä alkaa tästä. Vielä en tiedä kirjoitanko vain tämän yhden tekstin ja jätän blogin muilta suljettuun tilaan vai alanko silloin tällöin kirjaamaan ylös tarinaani.

Nimimerkiksini valikoitu Jack Hammer. Kun koin viimeisimmän retkahdukseni ja pelasin, toimi tuhon välineenä nettikasinopeli Jack Hammer. Tuo ihana, kamala slotti.

Nyt, tätä kirjoittaessani tammikuun alkupuolella vuonna 2014 olen ollut pelaamatta 971 päivää. Kaksi vuotta ja suurin piirtein kahdeksan kuukautta. Viimeisin romahdukseni huipentui muistaakseni 6.5.2011 jolloin olin parina päivänä romuttanut vuoden verran kestäneen pelaamattomuuden. Tuona viimeisenä päivänä ja sitä edeltävänä yönä pelasin siinä kymmenen tuhatta euroa. Suurin osa retkahduksen alussa voitettuja rahoja. Eihän sellaiset pelurin tilillä pysy.

Riippuvuussairaus on hankala ymmärtää, se on todella monisyinen. Siihen kuuluu lähes jokaisessa tapauksessa retkahdukset ja notkahdukset. Harva lopettaa tupakointia kerrasta. Tai alkoholia. Tai huumeita. Niin, ei myöskään pelaamista moni kerrasta lopeta. Ihminen joka sanoo "Mikset vain lopeta?", ei ole riippuvainen, eikä siten ymmärrä että jos se olisi niin yksinkertaista, käsitettä riippuvuus ei olisikaan.

Itse elin yrittämisen ja retkahduksen vuoristorataa nelisen vuotta. Suunnilleen vuosien 2007-2011 välillä lopetin monta kertaa, taukojen ollessa mitä vain viikosta vuoteen. Aina kuitenkin huomasin palaavani pelien maailmaan. Jokainen notkahdus oli entistä syvempi ja tuhoisampi, niin taloudellisesti kuin henkisesti. Viimeisimmän romahduksen aikana totesin että en enää selviä jos jatkan samaa vuoristorataa. Seuraavaa peliputkea olisi todennäköisesti seurannut niin massiiviset taloudelliset ongelmat että olisin menettänyt asuntoni lisäksi luottotietoni ja jopa lapseni huoltajuuden.

Tässä sitä ollaan, yli kaksi ja puoli vuotta myöhemmin. En ole pelannut. Vaikka olen todennut peliriippuvuusaiheisella foorumilla että "Raskaansarjan peluri olen. Varpaankynsiä myöden sairastunut". Se on siis mahdollista. Ajattelen että jos minä kykenen olemaan peleistä vapaa, niin kykenee kuka tahansa muukin jolla on keskivertoa vastaavat psyykkiset voimavarat. Jos tavallinen ihminen sairastuu riippuvuuteen, vaaditaan sama tavallinen ihminen kamppailemaan sitä vastaan. Ei supermiestä tai -naista.

Sen sijaan supermies tai -nainen on jokainen, joka tekee päätöksen taistella pelaamisen impulssia vastaan.