Näin tänään uutisen siitä suuresta voitosta, jonka joku pohjoismainen oli saanut slottipelistä (Mega Fortune)*. Siispä suuntasin eräälle kasinosivulle katsomaan kyseistä peliä (en tiedä miksi. Samantien uusi välilehti auki ja kasinolle). Otin ja katselin useampaakin peliä ja pyörittelin niitä leikkipyörityksiä muutamaan otteeseen. Vieläpä suuntasin paffille katsomaan cash & carrya** ja pyörittelemään sitä leikkirahalla hetkeksi.Olin ilmeisesti heikkona hetkenä nähnyt uutisen pelivoitosta. Jos ajattelee, niin lotto- ym. voittojuttuja on aika usein iltapäivälehdistössä luettavissa. Ihminen huomioi sellaiset uutiset jotka jotenkin koskettavat häntä ja tällä kertaa voittouutinen kosketti jotakin osaa minusta.
Voi luoja miten ne äänet ja kuvat ja kaikki tuntuivat samaan aikaan niin etovilta, mutta sen takaa tunnistin seireenin kutsun. Voivoivoi, rahaa en laittanut mihinkään, mutta jo se pienenpieni alkeellinen reaktionpoikanen rekisteröitymisestä ja rahojen menettämisestä oli riittävän kauhea. En halua enää koskaan tuntea niitä tunteita mitä pelatessa tunnen/tunsin. Tai paremmin, mitä pelaamisen jälkeen tunnen/tunsin. (27.9.2011)
Virhe, suuri virhe on lähteä nettikasinoiden sivuille edes katselemaan. Jos pelaamattomuuteen pyrkimisessä ainoa mahdollisuus on täydellinen nollatoleranssi, ei pitäisi olla mitään syytä mennä edes katsomaan. Saati sitten pyörittelemään demotilassa leikkirahalla pyöräytyksiä. Siinähän kertoo itselleen että on luvallista tehdä näin. Ne hermoradat jotka yhdistävät vilkkuvalot, efektit ja pelien äänimaailman siihen jännitykseen ja hyvänolontunteeseen mitä pelaaminen ja voittaminen pelaajalle tuottavat, ne vahvistuvat vaikka pelaisi vain leikisti.
Kuten tuossa huomasin, koin samaan aikaan kutkutuksen kokea se suunnaton mielihyvä minkä pelaamiseen uppoamisesta saavuttaa sekä pahan, oikeastaan fyysisen kuvotuksen kun mieleen pulpahtivat muistikuvat ei-niin-kaukaisesta katastrofista.
Pelit edustivat ja edustavat minulle omaa henkilökohtaista paratiisin omenaa. Sellaista jota olisi ihana maistaa, mutta joka romuttaa kaiken. Edelleen on silloin tällöin hyvä muistuttaa itseään siitä kumpi on parempi; hetken täydellinen hurmio vain tuon hetken jälkeinen täydellinen turmio. Ei-riippuvaiset voivat ihmetellä, mutta tosiasia on että ongelmapelaaja ei voi lopettaa hyvän sään aikana. Siksi turmio on täydellinen.
* Kyseessä oli huomattava voittosumma josta uutisoitiin iltapäivälehdissä
** Peli oli ensimmäinen slottipeli jota nettikasinoilla pelasin.
__________________________________________________________
Nyt olen monta tuntia lukenut foorumia, kaikkia niitä viestejä mitä en ole moniin hetkiin ollut lukemassa. Nukkumassa pitäisi olla mutta aina vain luen lisää. Pystyn samaistumaan tarinoihin, ihmisiin niin totaalisesti. Itse asiassa mielialani tarinoita lukiessa on laskenut huomattavasti. Ei siksi, että säälisin, vaan siksi, että omat kokemukseni tulvivat mieleen. Olen siis kuitenkin toiminut itseäni vastaan koskapa muuten en reagoisi näin voimakkaasti. Olenko erehtynyt ajattelemaan olevani jo kuivilla? Että ei tarvitsisi onnitella itseään jokaisesta pelaamattomasta päivästä erikseen? Olenko oikeasti nöyrä vai ylpeä paska joka kuvittelee itsestään liikoja?
Saatanan seireenit, perkele. Minähän en pelaa vaan maksan velkani hitaasti mutta varmasti.Tämä vuodatus uskoakseni helpottaa. Ja kun saan itseni kokoon ja tyyntymään, olen itseeni tyytyväinen että ratkaisuni oli tänne tulo, sillä tänne tuleminen on toipuvan pelinarkkarin teko siinä missä peliuutisen lukevan ihmisen kasinolle meno on pelinarkkarin teko. Olen pelinarkkari, eittämättä, mutta toipuva sellainen. (27.9.2011)
Olin kaiketi laskeutumassa lopettamisen ensi huumasta. Tuo huuma oli toiminut psyykeä suojelevana tekijänä. Olin saanut ensimmäiset viikot ja kuukaudet kerätä voimia, joita tarvitsisin myöhemmin käsitellessäni itseäni. Moni meistä on varmasti joko kokenut itse tai nähnyt läheltä, kun omaisen menettänyt ihminen toimii jopa monta kuukautta enimmäkseen järjellä. Ihmisen mieli suojelee itseään, ja todellinen menetyksen käsittely alkaa vasta myöhemmin. Tässä kävi itselläni samalla tavoin.
Luin peliriippuvuusfoorumilta muiden ongelmapelaajien tarinoita. Osan olin lukenut jo monta kertaa, luin silti uudelleen. Jokaisessa tarinassa näin itseni, kohtasin itseni ja heikkouteni. Kerta toisensa jälkeen luin tavallaan omaa tarinaani, sitä kuinka pettynyt olen itseeni, sitä kuinka heikko olen, sitä kuinka olen menettämässä kaiken. Vaikk joku muu oli tarinat kirjoittanut, olisin ne voinut kirjoittaa minä itse. Samaistuminen muihin menee joskus tavallaan yli, mutta se auttaa käsittelemään nimenomaan omia asioita.
Kyseenalaistinko oman edistymiseni tuolloin? En tiedä. Ainakin ajattelin että enkö sittenkään ole oikeasti saavuttanut mielen tasolla mitään, ollut vähän kuin vaihtelun vuoksi pelaamatta? Vai olisiko tämä vain tunnemylläkkää joka tasaantuisi kunhan saan taas vähän etäisyyttä asiaan?
Saatanan seireenit. Aivan kuin olisi tullut yllätyksenä että houkutuksia matkan varrella tulee. Tottakai niitä tulee, ja tulisi vielä monta kertaa. Sitähän riippuvuuden kanssa eläminen on, houkutuksien kohtaamista ja valintojen tekemistä.
Viimeisessä kappaleessa huomasin kuitenkin, vaikka en ehkä kirjoittamisen hetkellä sisäistänyt, että pelaajana minulla oli kaksi valintaa: uutisen lukeminen oli houkutus jonka aiheuttaman tunteen ajamana olisin voinut valita pelaamisen mutta valitsinkin sillä hetkellä pelaamattomuuden.
Tämä on hetki jonka jokainen pelinarkki kokee. Se ensimmäinen kunnon kutina. Kun seireeni kutsuu ja aktiivinen mieli muistaa vain kaiken hyvän ja ihanan, sen valheen ja illuusion mitä pelit muka edustavat. Ensimmäinen kerta on vaikein. Täytyy kyetä pysähtymään ja laittamaan stoppi pelaamisen mahdollistamiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti